Ole se muutos, jonka haluat nähdä!

Osaatko sanoa "Lopeta!" Koulukiusaaminen on todennäköisesti ikivanha ilmiö. Siitä minulla itsellänikin on kokemusta. Silloisesta ala-asteajastani on jo neljäkymmentä vuotta, mutta muistan vallan hyvin, kuinka minua ulkonevien etuhampaiden ja löysän, särähtävän r-vian vuoksi kutsuttiin oravaksi. Minulla oli pitkät, kauniit vaaleat, kiharat hiukset, joihin poikien kädet usein - liian usein - tarttuivat. Minulla oli myös hyviä ystäviä, mutta koulussamme oli myös “käskyttäjä”, joka sai melkoisen porukan muun muassa hakkaamaan minut luistelutunnin jälkeen luistinsuojilla koulun eteisessä, luistimia kenkiin vaihtaessamme. Vuosikausia nämä kokemukset herkistivät, nyt ne ovat olleet jo pitkään lapsuus- ja nuoruushistoriassani paikkansa saaneita ikäviä tapahtumia, jotka ovat pikkuhiljaa kääntyneet vahvuuksiksi. Silti joskus, onneksi hyvin harvoin, arvessa tuntuu vihlaisu, ja hetkeksi kipeät muistot voivat palata. Olen jo vuosia taistellut tiikerin tavoin sekä kiusattujen että kiusaaji

  “Pitäisihän sinun jo tuossa iässä pystyä!” Tällaista rikkovaa ja itsetuntoa nakertavaa puhetta joutuu turhankin moni nepsy-lapsi kuulemaan, jollei hänen haasteitaan tunnisteta ja häntä pystytä auttamaan. Hänen uuvahtaneet vanhempansa painivat epäonnistumisen kanssa ja etsivät epätoivoisesti “hukassa olevaa vanhemmuuttaan”. Niinhän he usein kuulevat sanottavan. Nepsy on lyhenne neuropsykiatrisista haasteista, jotka johtuvat erilaisesta aivotoiminnasta. Neuropsykiatrisia vaikeuksia ovat esimerkiksi ADHD, ADD, Aspergerin oireyhtymä ja muut autismin kirjon häiriöt, kehityksellinen kielihäiriö sekä Touretten oireyhtymä. Nepsydiagnoosien määrä on voimakkaassa kasvussa, ja toisaalta monet nepsyistä jäävät ilman diagnoosia. Vanhempien ja perheen oikeus saada asianmukaista tukea on yksi tärkeimpiä lapsen oikeuksia. Oikeus on kirjattu niin YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen kuin Suomen perustuslakiin. Nepsy-lasten ja heidän perheidensä arjessa tämä oikeus ei tällä hetkellä toteudu riittävällä

"Jota haukut, sitä nostat!" Sanna Ukkola antoi twiitissään viikko sitten ilmaisen vinkin puolueille. Siihenpä on hyvä jatkaa tämän viikkoisia pohdintojani. On nimittäin yksi asia, monien muiden asioiden joukossa, mitä ihmettelen. Miltei kaikki puolueet ja lukuisat vaikuttajat tuntuvat haluavan puuttua (koulu)kiusaamiseen, mutta samalla monet toimivat mediassa tavalla, joka mahtuisi suoraan kiusaamisen määritelmän sisään. Se, että halua tuntuu löytyvän (koulu)kiusaamiseen puuttumiseen on loistava asia. Kuitenkin kannattaisi ensin kysyä, mikä on oman esimerkin voima? En usko, että muita haukkumalla edetään yhtään mihinkään. Kiusaamisen kitkeminen muualtakin kuin kouluista on yksi keskeinen vaaliteemani; asia, josta haluan herättää keskustelua ja toimenpiteitä. Määritelläänpä ihan alkuun, mitä tarkoitamme kiusaamisella. Jo lapsille opetetaan niin päiväkodissa kuin koulussa, että kiusaaminen on systemaattista nimittelyä, mollaamista, pilkkaamista, toiselle nauramista, tönimistä,

  "Ole se muutos, jonka haluat nähdä!" Nämä sanat tarttuivat mieleeni syksyllä 2018, kun täytin 50. Olin jo ehtinyt asettua perheeni kanssa Vantaalle ja kasvattaa juuria uuden kotikuntani maaperään. Olin aina ollut kiinnostunut politiikasta ja varsinkin ihmisistä ja heidän hyvinvoinnistaan, mutta ajatellut, että ensisijainen tehtäväni oli huolehtia ensin perheestäni ja työstäni luokanopettajana, ennen kuin voisin laajentaa vaikutusaluettani politiikkaan. Monesti olin myös epäröinnyt, tulisiko minun politiikan poluille lähteäkään. Olin ollut vapaaehtoisena kehitys- ja lähetystyössä MV Logos Hopella parin vuoden ajan, kuitenkin silloinkin perheeni kanssa pitäen samalla virkavapaata omasta työstäni Jyväskylässä. Tykkään tehdä asiat hyväksi kokemallani tavalla, usein harkittuani tarkkaan. Vanhemmiten valinnat voivat myös tapahtua nopeastikin, koska luotan jo pitkälle harkintakykyyni ja järkeeni, sydäntä unohtamatta. Ihmisten lokeroiminen ja kaikenlaiset raamit ovat aina ahdistane