Jota haukut, sitä nostat!

"Jota haukut, sitä nostat!" Sanna Ukkola antoi twiitissään viikko sitten ilmaisen vinkin puolueille. Siihenpä on hyvä jatkaa tämän viikkoisia pohdintojani. On nimittäin yksi asia, monien muiden asioiden joukossa, mitä ihmettelen. Miltei kaikki puolueet ja lukuisat vaikuttajat tuntuvat haluavan puuttua (koulu)kiusaamiseen, mutta samalla monet toimivat mediassa tavalla, joka mahtuisi suoraan kiusaamisen määritelmän sisään. Se, että halua tuntuu löytyvän (koulu)kiusaamiseen puuttumiseen on loistava asia. Kuitenkin kannattaisi ensin kysyä, mikä on oman esimerkin voima? En usko, että muita haukkumalla edetään yhtään mihinkään.

Kiusaamisen kitkeminen muualtakin kuin kouluista on yksi keskeinen vaaliteemani; asia, josta haluan herättää keskustelua ja toimenpiteitä. Määritelläänpä ihan alkuun, mitä tarkoitamme kiusaamisella. Jo lapsille opetetaan niin päiväkodissa kuin koulussa, että kiusaaminen on systemaattista nimittelyä, mollaamista, pilkkaamista, toiselle nauramista, tönimistä, tuuppimista, porukan ulkopuolelle jättämistä ja syrjimistä, muun muassa näitä. Aikuistenkin maailmassa, esimerkiksi työpaikalla, kiusaaminen voi ilmetä epäasiallisena kohteluna kuten loukkaavina kommentteina, perättömien juttujen ja juorujen levittämisenä tai sosiaalisena eristämisenä; ei puhuta, ei kuunnella ja kohdellaan toista kuin ilmaa.

Muistan, kun parikymmentä vuotta sitten palasin asumaan Suomeen asuttuani kymmenen vuotta Alankomaissa. Siirryin jatkamaan opintojani Amsterdamin yliopistolta Jyväskylän yliopistoon. Söin usein lounaan yliopiston opiskelijaravintolassa ja hakeuduin hollantilaisittain ruokapöytään, jossa oli muitakin ruokailijoita. Oli kuin niskaani olisi kaadettu ämpärillinen kylmää vettä, kun istuutuessani syömään tervehtimisestäni huolimatta - tai juuri siitä syystä - minua kohdeltiin kuin olisin ilmaa. Kukaan ei vastannut mitään. Oli aikamoinen kulttuurishokki palata 2000-luvun Suomeen.

Viime vuosina tilanne ei ole paljoakaan parantunut, vaikka itse olenkin taas sopeutunut asumaan täällä. Seitsemän vuotta sitten palattuamme kahden vuoden ulkomailla työskentelyn jaksolta, kokemus oli jokseenkin sama kuin kaksikymmentä vuotta sitten, mutta nyt osasin sitä tavallaan odottaakin.

Tiedätkö, että esimerkiksi työpaikkakiusaamista esiintyy Suomessa kaksi kertaa enemmän kuin muualla Euroopassa? Kukaan ei puhu mielellään aiheesta, ei julkisesti eikä edes työpaikallaan siinä pelossa, että menettää kasvonsa, työpaikkansa tai ettei enää työllisty, jos jättää kiusaamisen takia työpaikkansa. Kiusaamista saataisiin kitkettyä parhaiten pois, jos he, jotka ovat kiusaamisesta tietoisia, hiljaisia sivustaseuraajia, eivät kääntäisikään enää päätään pois ja lakaisisi ongelmaa maton alle, vaan nostaisivat kissan pöydälle ja rohkeasti puuttuisivat asiaan.

Miten määrittelisit käyttäytymisen tai puheen, jossa joku mollaa systemaattisesti jotakin toista puoluetta tai puolueen henkilöä?

Yksinkertaisesti, en ymmärrä, mitä sanottavaa yhdelläkään poliitikolla, kasvattajalla, opettajalla ja vaikuttajalla on lapsille ja nuorille puuttumisesta kiusaamiseen, koulukiusaamiseen, jos oma esimerkki puhuu toista. Ymmärrätkö sinä? Sen lisäksi, että esimerkki pitää yllä kiusaamisen kulttuuria ja pahimmillaan tekee siitä hyväksyttävää, vaalitaktiikkana toimikoon se vain itseään vastaan. Valitettavasti työpaikoilla ja kouluissa haukkumiseen tämä ei taida päteä, vaan jota haukut, sitä lyttäät ja aiheutat vähintään pahaa mieltä, itsetunto-ongelmia, työuupumusta...

Politiikka on rikki. Se täytyy korjata. Aloitettaisiinko ryhdistäytymällä ja vahtimalla omaa kieltämme ja tapaamme kohdella muita? Politiikassakin?